Koivugraavattu lohi

Pari vuotta sitten törmäsin Onko nälkä blogin ohjeeseen koivugraavatusta lohesta. Siitä asti se on kutkutellut takaraivossa ja viimein juhannukseksi sitä valmistettiin. 


Hieman olin ehkä kokeiluni kanssa myöhässä, sillä ohjeessa käytettyjen nuorien koivunlehtien sesonki oli jo ohi. Onnistuin kuitenkin löytämään pieniä koivunlehtiä juuri desin verran. Suosittelenkin jemmaamaan lehtiä keväällä vaikka pakkaseen, jolloin tätä herkkua voi valmistaa ympäri vuoden. Uskoisin myös, että keväällä pakastetut koivunlehdet ovat maultaan voimakkaampia kuin keskikesällä poimitut, mutta kyllä niistäkin koivun makua lähtee mukavasti.

Ohje on oma muunnokseni parista vastaan tulleesta reseptistä ja lisäsin siihen myös vähän omaa twistiä sitruunankuoresta ja tillistä.


Koivugraavattu lohi
n. 4hlö

n. 400g tuoretta lohta
1dl koivun lehtiä
1/4dl sokeria
1/4dl karkeaa merisuolaa
(sitruunankuorta, tilliä)


Valmistus
1. Poista lohesta ruodot ja hienonna koivunlehdet.
2. Nosta lohi lautaselle tai muulle alustalle ja lisää sen päälle sokeri, suola ja koivunlehdet. Lisää päälle halutessasi hieman raastettua sitruunankuorta ja hienonnettua tilliä. Ole määrien kanssa varovainen etteivät ne jyrää koivun makua.
3. Kääri lautanen kelmuun ja anna lohen olla huoneenlämmössä n. 30minuuttia.
4. Siirrä lohi jääkaappiin ja anna tekeytyä n. 1-2 vuorokautta.
5. Putsaa valmiista lohesta koivunlehdet ja siivuta terävällä veitsellä ohuiksi siivuiksi. Nauti uusien perunoiden tai ruisleivän kera!

Juunaksen ohjeeseen voi käyttää myös pakastevihtaa, eli nyt vihta pakastimeen ja tästä yllättävä herkku joulupöytään ;)

Ei kommentteja