Helpottaako arki?

Maanantai aamuna tässä taloudessa herätti ensimmäinen herätyskello kello 04:00 ja heti perään 04:50 pärähti soimaan mun herätyskello.  Olin jännittänyt koko viikon miten saisin tytöt heräämään ja vietyä päiväkotiin yksin kello kuudeksi. Vilma oli jossakin vaiheessa kömpinyt meidän väliin nukkumaan ja Alina nukkui edelleen omassa sängyssä. Hiivin hiljaa keittiöön keittämään aamukahvia ja meikkailemaan töihin. Olin illalla kertonut tytöille, että aamulla äiti sitten herättää teidät aikaisin, puetaan päälle ja lähdetään päiväkotiin. Sitten pääsee uudestaan nukkumaan kurrenkammariin. Silti jännitti, kuinka me selvitään ja joudunko pukemaan itkupotkuraivareita vetävät tytöt ja myöhästynkö töistä?


Se mitä tapahtui seuraavaksi sai mut miettimään tälläisiä aamuja nyt ja sanotaan vaikka vuosi sitten. Todellisuudessa meidän arki on helpottunut vasta muutamia kuukausia sitten. Vuosi sitten tälläisenä aamuna olisin ollut todennäköisesti hyvin väsynyt. Meillä oli pitkä jakso jolloin tytöt huusivat useasti yössä, joskus jopa tunnin putkeen. Tälläiset pahimmat yöt olivat useasti juuri silloin, kun tiedossa oli molemmilla vanhemmilla aikainen aamuvuoro. Pahimmillaan saatettiin mennä töihin parin tunnin yöunilla, eikä niinä toisinakaan öinä saatu hyvin nukuttua. Meillä oli keväällä myös pitkä sairasteluiden jakso. Kahlattiin läpi puolen vuoden aikana niin korvatulehduksia, nielutulehduksia, keuhkoputkentulehduksia kuin ne vesirokotkin. Välillä sai todella jännätä, että loppuuko nämä sairastelut koskaan. Nyt ollaankin selvitty tyttöjen osalta koko kesä ja alkusyksy ilman kummempia sairasteluita. Toivottavasti myös jatketaan samalla mallilla?

Välillä sitä oikeen miettii, että miten sitä onkaan selvitty niin väsyneinä? Vaikka tytöt pääsevät aina sillointällöin yökylään ei ne kolmen vuoden univelat katoa valitettavasti yhdessä yössä. Myös nämä ajoittaiset yökyläilyt olivat rankkoja etenkin Alinalle, usein Alina aloitti yöllä huutamaan mun perään ja tottakai siitä tuli ihan kamala olo. Keväällä tämä jäi yllättäen pois, kun tytöt olivat paappalassa Kata tädin hoivissa. Sen koommin ei ole äidin perään huudeltu ja tämä kyllä helpottaa omaakin oloa, kun tytöt lähtevät yökylään.


Nyt tuntuukin ihan uskomattomalta huomata kuinka arki on todella helpottamaan päin. (Koputan tässä välissä puuta :D). Olen nukkunut viime yön makoisasti omassa sängyssä, tytöt ovat nukkuneet yön omassa sängyssä heräämättä kertaakaan. Nämä yöt ovat edelleen harvassa, mutta niitä on ja se riittää jaksamaan.


Ja miten meni se maanantaiaamu? Vilman herätin 05:25 ja hän iloisesti kertoi kuinka kiva oli nukkua äitin ja isin välissä. Laitoin eteiseen valot, huhuilin Alinaa ja huomasin, että neiti jo istui reippaasti sängyllä. Tytöt heräsivät reippaasti, kertoivat toisilleen kuinka nyt puetaan, mennään rattailla päiväkotiin ja sitten pääsee kurrelaan nukkumaan. Päiväkodissa olimme n. 5 minuuttia aiemmin, tytöt menivät kiltisti takaisin nukkumaan ja minäkin kerkesin töihin ajoissa.

Vaikka kaipuulla muistelen tyttöjen vauva-aikaa, on todella ihanaa, että lapset kasvaa ja arki helpottuu! <3

Ei kommentteja