Hedelmäinen kardemummakakku

Parhaat ruokakokeilut syntyy yleensä jääkaapin jämistä ja sama pätee näköjään myös leivontaan.


Jounin pikkuveli täytti tasavuosia ja päätettiin tyttöjen kanssa leipoa hänelle "synttärikakku". Kaapeissa ei mitään ihmeellistä ollut eikä kauppaan jaksanut raahautua. Pikainen googlettelu ja suunnitelma oli valmis. Kardemummakakkua Kinuskikissan ohjetta hieman muokaten. Pian meillä olikin pöytään katettu ihana hedelmäinen kardemummakakku sekä itse tehtyä vaniljakastiketta. Hieman, kun käyttää mielikuvitusta voi kaappien kätköistä syntyä vaikka mitä herkkuja!


Tämä oli juuri niin herkullinen kakku, että sopii näin hedelmäisenä versiona hyvin vaikka joulupöytään. Valmistuskin oli superhelppoa ja apukokitkin olivat onnellisia, kun pääsivät lopuksi nuolemaan vielä ne vispilät.


Kardemummakakku

150g voita tai margariinia
1½dl sokeria
2 kananmunaa
3½dl vehnäjauhoa
1tl leivinjauhetta
2tl kardemummaa
1½dl maitoa

2 pientä omenaa
2 pientä päärynää

Valmistus
1. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää voi-sokerivaahdon joukkoon yksitellen kananmunat nopeasti sekoittaen. Sekoita toisessa kulhossa keskenään loput kuivat aineet. Lisää kuivat aineet taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Kuori hedelmät ja viipaloi ne ohueksi.

2. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka, sekä pingota pohjalle leivinpaperi. Kaada taikina vuokaan ja lado viipaloidut hedelmät kakun päälle. Paista kakkua 180asteisen uunin keskitasolla n. 35minuuttia.

Nauti itse tehdyn vaniljakastikkeen kera (psst! tähän ohjetta tulossa myöhemmin, joten pysykäähän kuulolla!)

DIY Jalkakylpysuola

Olen pitänyt blogissani kolme vuotta joulukalenteria. Tänä vuonna ajattelin pitää stressittömämmän blogijoulun! Siksi päädyinkin ratkaisuun aloittaa jouluhössötyksen täällä blogin puolella jo hyvissä ajoin. Tästä päivästä lähtien siis blogiin tipahtelee kaikkea jouluun liittyvää.


Tämä jalkakylpysuola on piparminttuaromin ansioista ihanan raikas ja viilentävän tuntuinen. Lahjan valmistamiseen ei mene kauaa, eivätkä "raaka-aineet" maksa paljoa. Tämä onkin oiva lahjaidea pukinkonttiin. Jalkakylpysuola pysyy hyvänä noin kuukauden, joten tämä kannattaa tehdä ja purkittaa vasta viime hetkellä.


Jalkakylpysuola

1,5dl karkeaa merisuolaa
1,5tl piparminttuaromia
elintarvikeväriä

Valmistus

Mittaa suola ja piparminttuaromi muoviastiaan, lisää halutessasi pieni tippa elintarvikeväriä. Sekoita kaikki sekaisin. Laita kylpysuola lasipurkkiin ja hemmottele ystävääsi ihanalla itsetehdyllä joululahjalla!

Huom, jos käytät elintarvikeväriä olethan varovainen. Liika elintarvikevärin käyttö saattaa värjätä ihoa.

Piparminttukaakaota & talven fiilistelyä

Ah ihana talvi!


Seinäjoella mittari on laskenut tänä aamuna -10 asteeseen, aurinko paistaa ja taivaalta tipahtelee hiljalleen lunta. Tarviiko erikseen kertoa kuinka paljon tästä ajasta nautin? Syksyn pimeyden jälkeen tämä on se aika, kun energiatasot nousee takaisin ylös, posket ovat punaiset pakkasesta ja hymy on herkässä. Vaikka taustalla onkin kaikenlaisia huolia yritän työntää ne kauas takaraivoon ja uskoa, että tästäkin selvitään pelkällä säikähdyksellä. Toivotaan, että tämä auringonpaiste on merkki siitä, että asiat olisivat hyvin <3


Kaakao kuuluu tietenkin talveen ja lähestyvän joulun fiilistelyyn. Siinä missä tässä taloudessa lämpenee glögikattila. Lisääntyy myös kaakaon juonti talvea kohden mentäessä. Lauantaisella kauppareissulla löysin niin ihania pienia polkakarkkikeppejä, että pakko ne oli ostoskoriin heittää ja hakea vielä pursotettavaa kermavaahtoa kaveriksi.

Piparminttu antaa ihanan sävyksen kaakaon joukkoon ja halutessaan joukkoon voi lorauttaa aikuisille alkoholipitoisempaa juomaa.

Kaakao valmistuu meidän taloudessa useilla eri variaatioilla, jos haluan hifistellä keitän kaakaon tummasta suklaasta ja maidosta. Joskus kaakao surautetaan Dolce Guston kahvikoneella nesquik kapseleilla, tai sitten se keitetään ihan perinteisesti kaakaojauheesta.


Tämä piparminttukaakao valmistui tälläkertaa vajaasta 2dl maidosta, n, 2,5rkl oboy kaakaojauheesta ja 2 murustellusta polkakarkkikepistä. Suosittelen lisäämään joukkoon myös piparminttuaromia mikäli haluaa piparmintun mausta voimakkaamman. Päälle pursotetaan kermavaahtoa ja koko komeus koristellaan kokonaisella -ja murustellulla karkkikepillä. Niin yksinkertaista ja ah niin hyvää!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille, täällä fiilistellään nyt Frank Sinatran voimin joulua ja tehdään pikasiivous ennen töihiin lähtöä. :)

Meidän uusi Puustelli keittiö

Nyt on vihdoin aika kurkata uudistuneeseen keittiöön :) Ja tähän samaan syssyyn tervetuloa uudistuneeseen blogiin. Domain ongelmien takia päätin uudistaa blogin nimen ja osoitteen, joten tästä lähtien blogi toimii nimellä Tukka auki ja osoite www.tukkaauki.com on nyt toiminnassa. Ei kuitenkaan hätää, sillä vanha bloggerin osoite ohjaa suoraan tähän uuteen :) Palaan tähän muutokseen vielä paremmin sillä nyt siirrytään postauksen varsinaiseen aiheeseen, eli meidän uuteen Puustelli keittiöön.


Palataan ajassa vielä hieman taaksepäin ja siihen miltä keittiö näytti aiemmin. Aikamoinen muutos tosiaan käytiin läpi. Onneksi koko remontti meni suht kivuttomasti ja uudessa keittiössä on kokkailtu jo pian pari viikkoa. :)


Todella paljon jännitin sitä miltä välitila tulisi näyttämään ja järkytys olikin melkoinen, kun välitilan näin ja se oli meidän valossa erittäin harmahtava. Siinä sitten pienen kriiseilyn jälkeen piti päättää, että laitetaanko välitila mustaksi vai valkoiseksi. Aluco välitilalevyssä on tosiaan se hyvä puoli, että levyssä on aina kaksi puolta. Toinen on tumma ja toinen vaalea. Pienen pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin mennä alkuperäisellä mustalla suunnitelmalla ja heti, kun levy oli seinässä tiesin päätöksen olleen oikea :)



Kodinkoneisiin olen ollut todella tyytyväinen. Induktio on kyllä aivan mahtava keksintö, keittonkin saa kiehumaan aivan muutamassa minuutissa. Uunissa on monia erilaisia toimintoja mistä olen todella innoissani. Sisäänrakennettu lämpömittari ja ajastin on asioita joita en ole tiennyt tarvitsevani. Mutta joita jo nyt rakastan <3


En voi myöskään tarpeeksi hypettää tuota AEG:n santo jääkaappia. Meidän ruokahävikki on palautunut aivan minimiin, sillä tuolla hedelmät ja vihannekset pysyvät hyvinä todella pitkiä aikoja.

Vähän pitää vielä korjata noita silikoneja ja Puustellilta on tulossa vielä pari päätylevyä yläkaappien päätyihin.

Muuten remontissa ei ollut mitään suurempaa ja kaikki kalusteet tulivat oikeina ja virheettöminä.  Todella tyytyväinen olen lopputulokseen ja valintoihin mitä tehtiin. Nyt täytyisikin tuunata olemassa oleva ruokapöytä keittiöön sopivammaksi.

Mitäs mieltä te olette lopputuloksesta?