Tutustumassa Seinäjoen poniravikoululla (sis. arvonnan)

Sain muutama viikko sitten sähköpostia Seinäjoen poniravikoululta, jossa meitä pyydettiin tutustumaan poniravikoulun toimintaan blogiyhteistyön tiimoilta. Kahta kertaa ei tarvinnut vastausta miettiä, kun tyttöjenkin vastaus kysyttäessä oli "se olis ihan supermahtavaa". Niinpä viime viikolla kurvattiin autolla kohti poniravikoulua. Tästä pyynnöstä innostui myös isosiskoni Kata sekä isäni, joka on aikoinaan toiminut Seinäjoen raviradalla päälähettäjänä. Niinpä hekin lähtivät meidän mukaan poniravikoululle.



Aluksi tytöt pääsivät ohjatusti hoitamaan Teppo nimistä ponia. Innokkaasti tytöt lähtivät ponia harjaamaan, vaikka ensin vähän jännittikin. Harjauksen jälkeen käytiinkin jo kavioiden kimppuun vaaleanpunaisilla kaviokoukuilla. Reippaasti tytöt kuuntelivat heitä ohjanneita Nooraa sekä Heliä, ja kohta jo päästiinkin eniten odotettuun asiaan, eli satula selkään ja ratsastamaan. :) 


Pihalla meitä odotti vielä Osku niminen poni, jolla tytöt pääsivät ajamaan. Kyllä tässä vaiheessa äitiäkin jo vähän jännitti, sillä aiemmin tytöt ovat suostuneet vain käymään hevosen selässä. Mutta miten isoja ja rohkeita tytöt jälleen kerran osoittivatkaan taas olevansa. Vilman kanssa lähdimme aluksi kärryajelulle Oskun kyydissä ja Alina pääsi ratsastamaan Tepolla. Tämän jälkeen tehtiin vaihtikset, Jouni lähti Alinan kanssa kärryajelulle ja minä jäin ihastelemaan Vilman coolia ratsastusta! 


Omaan lapsuuteni on kuulunut tiiviisti hevoset ja olikin hienoa huomata tyttöjen innostus ja rohkeus ponien kanssa toimiessa. Moista rohkeutta ei tältä äidiltä kyllä meinaa hevosten kanssa enää löytyä. Innostuin myös todella paljon Poniravikoulun heppakerhosta. Varmasti meidän tytöt aloittavat heppakerhon jossain vaiheessa, onhan minun ja Katan lapsuuteenkin kuulunut heppakerho. Aluksi kävimme ohjatussa heppakerhossa ja aloitimmehan me hieman myöhemmin oman heppakerhon pitämisen ystävämme Annin kanssa. Ihan parhaisiin lapsuusmuistoihin kuuluvat nuo heppakerhossa vietetyt hetket.


Tämän viikon sunnuntaina, eli 5.2.2017 juhlitaan ponikoulun 10vuotis synttäreitä Seinäjoen ravikeskuksen poniravikoululla. Haluaisinkin toivottaa teidät kaikki blogin lähialueen lukijat (toki kauempaakin saa tulla) juhlistamaan poniravikoulun synttäreitä kello 14.00 alkaen poniravikoulun tiloihin osoitteeseen Ravitie 9, 60120 Seinäjoki. Ohjelmassa on mm.. ponikoulun, sekä ponien esittelyä, erilaisia kilpailuja, ja muutama mukavaa. Tapahtumaan osallistuminen on ilmainen. Synttäreiden jälkeen kello 16:00 alkaa raviradalla juhlaravit, jonne syntymäpäivän juhlijoilla on vapaa pääsy. Myös raveissa on lapsiperheet huomioitu ja lapsille on muunmuassa photoboothia, lasten leikkipaikka Muksula on auki ravien ajan, sekä normaalin ruokalistan lisäksi on tarjolla halvempia ruoka-annoksia lapsille jäätelöbuffetin kera. Tarkemmat tiedot tapahtumasta voit lukea täältä.


Lisäksi sain arvottavaksi yhdelle onnekkaalle paketin poniravikoulun lahjakortteja. :) Paketti sisältää 2 x 30min ajo - tai ratsastustuntia. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen, kenelle antaisit lahjakortin. Lisää kommenttiisi myös toimiva sähköpostiosoite muodossa "esimerkki(a)hotmail.com". Tällätavalla vältyt mahdolliselta roskapostilta. Osallistumisaikaa on tämän viikon perjantaihin 3.2.2017 kello 24.00 asti. Arvonnan voittaja julkaistaan blogissa viikolla 6. 


Yhteistyössä Seinäjoen poniravikoulu

28 kommenttia

  1. Tyttärelleni antaisin lahjakortin :) titi.sjk@wippies.fi

    VastaaPoista
  2. Moi! Antaisin lahjakortin Emilille :) T. Sanna smaria40@hotmail.com

    VastaaPoista
  3. Lahjakortin saisi 6-v tyttäreni, jolle suurta surua aiheuttaa se, että kaksosveljellä on ratsastusterapiaa ja hänellä ei (ei ratsastusta, eikä mitään muutakaan niistä kivoista terapioista ;) ).

    Voisko muut jättää osallistumatta arvontaan, niin mä saisin tän? :D ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle saa laittaa viestiä Google-profiilin kautta. ;)

      Poista
  4. Voi kun ihanaa! Kyllähän me mentäis koko perheen voimin ja entisenä heppatyttönä olisin ihan onnessani :)

    VastaaPoista
  5. Vaikeaksi menee valinta joko omat 3veet sais jakaa lahjakortin tai sitten siskon tytölle. jarvela.ulla(a)gmail.com

    VastaaPoista
  6. Lahjakortti menisi omalle 4-v. tyttärelle :) helitapola@gmail.com

    VastaaPoista
  7. 3v tytölleni antaisin ☺ M-aria_91@hotmail.com.

    VastaaPoista
  8. Ponityttö Venlalle! kahopelto(a)gmail. com

    VastaaPoista
  9. Kummitytölle menis! 😊 heidi.salla@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Kyllähän voitto menisi omalle 3,5v pojalle, joka ei vielä ole ratsastanut mutta olisi varmasti innoissaan menossa. ❤ kivistoh(a)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Kastehelmille ja Nellille sari.pakkala@jippii.fi

    VastaaPoista
  12. Voitto menisi tyttärelleni.
    rene.jenni@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Omille tuplille! Saritayli@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Omalle tytölle <3
    Poksinmatkamaailmaan(at)gmail.com

    VastaaPoista
  15. Lahjakortin antaisin 4v pojalleni joka kovasti tykkää poneista :)
    Anne
    auringonlapsi80@jippii.fi

    VastaaPoista
  16. Hilmalle ja Viljamille
    jenni.kansanaho@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Voi miten söpöä!!!! Veisin ehdottomasti kummityttöä ponien kyytille koska noi meidän hevoset on vähän turhan suuria ratsuja.
    -Sini
    kiviemi.sini(a)gmail.com

    VastaaPoista
  18. Tyttärelle :)
    ulriika.ylikoski(a)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Tyttärelle 6v menisi lahjakortti. On miettinyt ratsastuksen aloittamista. Tulisi samalla tuntumaa haluaako harrastaa vai ei.
    anjuska006@gmail.com

    VastaaPoista
  20. sts.hakkarainen@gmail.com

    VastaaPoista
  21. Antaisin omalle pikku neidilleni koska hän niin haluaa helppojen luo.

    VastaaPoista
  22. Onnea matkaan! pylkkanen.johanna(a)gmail.com

    VastaaPoista
  23. 3v tyttärelle ehdottomasti <3 tiina.nurkkala@gmail.com

    VastaaPoista
  24. 3v Lumi-tyttärelleni <3
    linailitin@gmail.com

    VastaaPoista
  25. Meidän vajaa 3v on jo saanut hevoskärpäsenpureman 😍
    anne.poutanen(a)gmail.com

    VastaaPoista
  26. Omille typyköille ❤ t. Maria M. Kaustiselta

    VastaaPoista
  27. Omalle 4v tytölleni ❤️
    tiina.k.virtanen@luukku.com

    VastaaPoista