Uusi alku


Istuin yksi ilta tietokoneen ääreen ajatuksena elvyttää blogi takaisin henkiin. Puolessa vuodessa on tapahtunut paljon asioita joista haluaisin teille kertoa. Mutta joka kerta, kun ajattelinkin blogiin kirjoittamista alkoi ahdistaa ja iski valkoisen ruudun syndrooma. En vain saanut ajatuksia puettua tekstiksi. Jossain vaiheessa kevättä päädyin piilottamaan ja lopettamaan koko blogin. Tarvittiin aikalisä jonka aikana puntaroin bloggaamisen jatkumista ja kokonaan uuden blogin perustamista. Lopulta päädyimme kuitenkin tähän, eli vanhan blogin uudistamiseen ja puhtaalta sivulta aloittamiseen. Yhtäkkiä tuntui taas hyvältä kirjoittaa.


Vuoden vaihteessa kerroin teille, että olen muuttanut tyttöjen kanssa uuteen omaan kotiin. Aloittelin elämää yksin lasten kanssa. Sitten tapahtuikin jotain ja viimeisessä julkaistussa blogipostauksessa kevät-talvella kerroin, että jotain ihanaa olikin jo tapahtunut. Yllättäen löysinkin rinnalleni ihmisen, josta en halunnut päästää irti. Joskus elämä yllättää silloin, kun sitä vähiten osaa odottaa.

Nyt kesä alkaa kääntyä syksyyn. Saimme viettää aivan mahtavan kesän ja nauttia kerrassaan upeista keleistä. Ajattelinkin kirjoitella meidän kesästä erillisessä postauksessa, sillä siihen mahtui monta ihanaa asiaa.

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta vielä blogin vanhoja tai täysin uusia seuraajia? Kommenttiboksiin saa käydä heittämässä postaustoiveita, jos sellaisia löytyy :)

6 kommenttia

  1. Olipa iloinen yllätys huomata tämä postaus Bloglovinista! Luulin, että oot lopettanut blogin pitämisen kokonaan. Tervetuloa takas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta kommentista :) Se oli alunperin ajatuksena, mutta niin se mieli muuttuu pienen tauon jälkeen :)

      Poista
  2. Löytyy ja tosi tosi vanaha ja mie luen kaiken mitä vaan tahot kirijoottaa ja Tirppujen kuvat nehän on best <3 <3

    tv. arvaa kuka ;)

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva huomata, että jatkat blogin kirjoittamista. :)

    Terveisiä Perhosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, kiva olisi tietää, kuka Perhosta terveisiä lähettelee? :)

      Eiköhän tämä tästä taas lähde pikkuhiljaa käyntiin :)

      Poista